Suurin osa ulkosuomalaisista varmaan tunnistaa sen tunteen, kun vaihtaa maisemaa, aloittaa kaiken alusta, mutta silti pitää kiinni menneisyydestä ja siihen kuuluvista läheisistä ihmisistä. Yrittää juurtua moneen paikkaan samanaikaisesti, juurtumatta kuitenkaan mihinkään.
Tanska nyt ei maantieteellisesti tai kulttuurillisesti ole kauhean kaukana, mutta kuitenkin tarpeeksi erilainen, jotta joutuu pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. Asiat tehdään eri tavalla, ihmiset ovat erilaisia ja asenne elämään täysin päinvastainen.
Tähän liittyen kannattaa lukea Michael Boothin loistava kirja "The almost nearly perfect people", missä käydään läpi Pohjoismaiden pahimmat stereotypiat erittäin totuudenmukaisesti, mutta humoristisesti. Kaikessa ärsyttävyydessäänkin hauskin non-fiction kirja, mitä olen koskaan lukenut.
Täällä kaikki ystäväni ovat samankaltaisen taustan omaavia suomalaisia, jokaisella oma tarina, miten tänne on päätynyt. Meitä useita yhdistää tietynlainen ulkopuolisuus, kun ei oikein kuulu minnekään. Suomessa on se muukalainen, joka hylkäsi kotimaan ja lähti pois, Tanskassa se outo ulkomaalainen, joka kyllä puhuu kieltä ja tekee parhaansa integroituakseen, mutta ei kuitenkaan ole tarpeeksi samanlainen kuulumaan sisäpiiriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti